Norman Granz
Norman Granz (6. elokuuta 1918 Los Angeles, Kalifornia – 22. marraskuuta 2001 Geneve, Sveitsi) oli yhdysvaltalainen jazzmusiikin impressaari, konserttien järjestäjä ja levy-yhtiöiden Clef, Norgran, Down Home, Verve ja Pablo perustaja. Granz perusti myös vuosikymmeniä jatkuneen Jazz at the Philharmonic -kiertuehankkeen. Hän sai arvostusta myös rasismin kitkemisestä amerikkalaisessa musiikkielämässä.[1]
Granz syntyi Los Angelesissa juutalaiseen Venäjän Tiraspolista saapuneeseen siirtolaisperheeseen, jonka kauppayritys teki vararikon 1930-luvun lamavuosina. Palveltuaan toisessa maailmansodassa Granz opiskeli filosofiaa Kalifornian yliopistossa. Hän työskenteli leikkaajana Metro-Goldwyn-Mayer-elokuvayhtiössä ja alkoi vapaa-aikanaan järjestää sunnuntaisia jazzkonsertteja paikalliselle Trouville Clubille. Hän sai klubin omistajan sallimaan sekä valkoisen että mustan väestönosan pääsyn jazziltoihin ja kalustamaan myös tanssilattian pöydin ja tuolein, jotta musiikkia keskityttäisiin vain kuuntelemaan. Tämän konserttimaisen muodon saatua yhä enemmän suosiota Granzin päässä alkoi kehittyä ajatus toiminnan laajentamisesta isommille areenoille. Ensimmäinen Granzin Los Angeles Philharmonic -konserttisalissa järjestämä jazzkonsertti vuonna 1944 toi esiintymislavalle tuolloin vasta pianistina tunnetun Nat King Colen, kitaristina tunnetun Les Paulin sekä Benny Carterin ja Lester Youngin. Tästä lähti liikkeelle 1980-luvulle jatkunut Jazz at the Philharmonic -projekti, joka toi jazzin hämäristä klubeista suurille konserttilavoille ympäri Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa ja auttoi Granzia ansaitsemaan suuret tulot. Granz tuli kuitenkin tunnetuksi siitä, että maksoi hyvin myös konserttien ja kiertueiden esiintyjille ja kohteli musta- ja valkoihoisia muusikoita ehdottoman tasa-arvoisesti.[1][2]
Levybisneksessä Norman Granz teki Jazz at the Philharmonic -projektin puitteissa yhteistyötä Mercury Recordsin kanssa, kunnes perusti oman Clef-yhtiön. Granzin vuonna 1955 perustamasta jazzmusiikkiin erikoistuneesta Verve Recordsista tuli suurmenestys, jonka markkinaosuus Yhdysvaltain jazzlevymyynnistä oli vuosikymmenen lopulla jopa puolet. Granz myi Verven jo 1960 MGM:lle, jolta omistus siirtyi 1970-luvulla Polygramille. Granz vetäytyi 1960-luvun alussa asumaan miljoonineen Sveitsin Geneveen, mutta perusti 1974 ihailemansa Pablo Picasson mukaan nimetyn Pablo Recordsin, jonka hän myi Fantasy Records -yhtiölle 1987. Sveitsiin asetuttuaan hän toimi 1970-luvun puoliväliin saakka Ella Fitzgeraldin, Duke Ellingtonin ja Oscar Petersonin managerina ja järjesti esiintymisiä myös muun muassa Frank Zappalle, The Osmonds -yhtyeelle ja Barbra Streisandille.[1][2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Kampel, Stewart: Granz, Norman (Arkistoitu – Internet Archive), Encyclopaedia Judaica, Thomson Gale 2007. Vaatii HighBeam-tilauksen.
- ↑ a b Harrington, Richard: Norman Granz, The Soul of Jazz; He Assured Fair Play for the Musicians (Arkistoitu – Internet Archive), The Washington Post 28.11.2001. Vaatii HighBeam-tilauksen.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hershorn, Tad: Norman Granz: The Man Who Used Jazz for Justice. Berkeley: University of California Press, 2011. ISBN 9780520267824.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Norman Granz Wikimedia Commonsissa
- Turun Sanomien Matti Komulaisen arvio CD-kokoelmasta The Complete Norman Granz Jam Sessions (2005) (Arkistoitu – Internet Archive)
| ||||||||||||||||||||||
